Pystytkö sinä vastaamaan?

Mun kokemus kiinalaisesta koulusta on antanut mulle ihan järjettömän erilaisen tulokulman ja käsityksen suomalaisesta koulujärjestelmästä. Mä en olis koskaan ennen uskonut, että kaipaisin Suomen lukiota niin hartaasti, että uneksin biologiantunnille menemisetä. Kiinalainen koulujärjestelmähän on siis aivan uskomattoman tiukka, armoton ja rankka. Multa nyt ei onneksi odoteta kokeissa pärjäämistä ja YFU on pitänyt mun puolia tosi hyvin koulun kanssa mutta joskus mä vaan mietin et onks nää ihan tosissaan. Tää postaus on nyt ”perustuu tosi tapahtumiin/olin paikalla ja kokemassa/välillä mä vaan mietin” juttuja.

Jos on joskus lukenut muitakin lähteitä kun paikallisen reportterinne Harmasen Moonan tarinoita niin on saattanut huomata, että kiinalainen koulujärjestelmä perustuu pitkälti ulkoa opetteluun, hulluun määrään kotitehtäviä ja oppilaiden kilpailuttamiseen. Tunneilla opettajat mielellään ottaa jonkun takapenkin jantterin kohteekseen ja pommittaa kysymyksiä, joihin ei edes kirja anna vastauksia. Viittaamalla saa joskus vastata mutta oikeestaan vastausvuorot menee ihan opettajan fiiliksen mukaan. Eräällä opettajalla oli purkki, josta hän arpoi vastausvuorot. Onko sattumaa, että mua ei koskaan pyydetä vastaamaan englannintunneilla mutta eräälle opettajalle on suorastaan suurta hupia pyytää mua vastaamaan? Täällä pyörineenä mä ymmärrän mistä se johtuu ja opettajat sikäli saa multa sympatiaa vaikken pysty mitenkään kertomaan lyhyesti mihin koko homma perustuu.

Tosi elämän tarina, joka kuvaa armottomuutta tosi hyvin. Oli äidinkielentunti. Tällä kyseisellä tunnilla opetellaan tosi vanhoja kiinalaisia tekstejä, joita ei koskaan loppukokeen jälkeen enää tarvitse. Tekstit on parhaimmillaan koko sivun kokoisia ja ideana on osata teksti ULKOA jokaista merkkiä myöten. Mun ei onneksi tähän tarvitse osallistua mutta kuuntelen tekstejä mielelläni. Oppitunti alkoi ja kaikki oppilaat istuivat paikallaan. Opettaja valikoi vastaajat ja pyysi luokkalaisia yksi kerrallaan nousemaan. Ei siis tietenkään jokaista oppilasta, vaan muutamia hänen valikoimiaan uhreja. Sattumaako, että kaikki vastaajat olivat pistetaulukon pohjalta? Kun hän sitten pyysi oppilaita yksi kerrallaan nousemaan, hän pyysi kutakin noussutta opiskelijaa puhumaan tekstin ilman kirjaa. Jos opiskelija onnistui tässä missiossa, hän sai istua takaisin paikalleen. Jos opiskelija vaikkapa unohti jonkin tekstin osan, tuli hänen jäädä seisomaan. Kymmenen vastaajan jälkeen opettaja kirjoitti seisomaan jääneiden nimet ylös ja sanoi ”Seisomaan jääneet, tulette viikon päätteeksi lukemaan tekstin minulle koulun jälkeen kolmekertaa”.

Mä harvemmin joudun näiden kysymysten tähtäimeen mutta mulla on yksi opettaja, joka suorastaan rakastaa mun pommittamista. Pidän tästä opettajasta kyllä siis valtavasti, hän on antanut mulle kiinalaisestakoulusta aidoimman kuvan ja oon ehkä teidän yllätykseksenne kiitollinen siitä. Nykyään kun tää opettaja laukasee mulle mahdottoman kysymyksen ei mulla herää enää mitää suurempia tuntemuksia ja se on jo tosi tavallista. Mä tosin muistan ensimmäisen kerran niin elävästi, että voitas ottaa se tähän.

Oli mitä tavallisin päivä. Istuin mun luokan keskiosassa ja osallistuin normaaliin tapaan oppitunnille. Ymmärrän kiinaksi kontekstia sillä tasolla, että oppitunneilla kuuntelen ja seuraan opetusta kuten kaikki muutkin. Tykkään kauheesti tekniikantunneista ja niillä tunneilla piirtelen samat kuvat vihkoon kun kiinalaisetkin. Se on oikeesti tosi kivaa, piirrellään luotijunista 3D kuvia ja tehtiin ite kiinalainen älypalapeli.

Noh, siinä mä olin. Luokan keskellä. Piirrän kuvaa tästä nimenomaisesta luotijunasta ja kuuntelen, miten homma menee. Opettaja esittelee osia ja kertoo miten se kannattaa piirtää, mistä kulmasta ja niin edelleen. Yhtäkkiä, opetus keskeytyy kun seinään. Opettaja kääntyy 180 astetta ympäri, tyypin silmät on kun aseen tähtäin ja hän etsii mun kanssa katsekontaktin. Siinä vaiheessa tiedän, että nyt se on menoa, tuokaa kukkia haudalle. Opettaja laittaa täyslaidallisen, ”SINÄ!” Nousen hitaasti seisomaan… ”Tiedätkö mitä TÄMÄ sana tarkoittaa kiinaksi?” Mulla ei ollut mitään käsitystä mikä just tämä kyseinen junanosa on. Vaihtoehtoni olivat luetut, joko mä valehtelen ja sanon tietäväni, sillä riskillä, että se pyytää mua selittämään sanan kiinaksi tai mä myönnän, ettei mulla ole mitään käsitystä. Mä evaluoin mun vaihtoehdot salamannopeasti käyden kaikki vaihtoehdot läpi murto-osa sekunneissa todetakseni, että on pienempi paha myöntää tietämättömyys ja katsoa mitä tapahtuu. Vastaan ”opettaja, en osaa sanoa”. Mun luokkalaiset katsoo mua ja naurahtaa hieman. Opettaja nyökkäilee pieni hymykasvoillaan koska kyllähän se tiesi, etten osaisi vastata. Istun alas ja opetus jatkuu kun mitään ei olisi tapahtunutkaan. Paitsi, että mä oon ihan täysin hämmentynyt ja mietin, että kyllä sitä on itsensä ihmeellisiin tilanteisiin laittanut. Ei hätää äiti, en traumatisoitunut ja vaikka homma kuulostaa suomalaisen painajaiselta, this is what I signed up for ja vaikka oon vähän 50/50 mitä ajattelen tästä opetustyylistä niin mä ehkä kallistun siihen, että jotain tällästä mä halusin kokeakin.

En mä koko elämääni haluaisi olla tällaisessa systeemissä, etenkin kun tietää suomalaisesta "opiskele mitä haluat, opiskele milloin haluat" järjestelmästä. Mun isänmaallisuus mittari on aivan huipussaan näiden settien jälkeen. Tosin tulokset puhuu täällä puolestaan, mun luokkalaiset on mua nuorempia ja matikantehtävät mitä ne tekee on vaikeampia kun mun pitkänmatikan tehtävät tulee koskaan olemaan.

Muita kuulumisia taas loppuun. Vihdoin pääsen ansaitulle lomalle ensviikolla. Täällä ei tunnetusti ole joululomaa tai länsimaista uudenvuoden lomaa, sillä kiinalaisten uusivuosi on vasta helmikuun taitteessa. Lähden lomaksi itse matkustelemaan Kiinan landelle ja Shanghaihin. Kuulette varmasti mitä mä siitä pidän...